Itsenäisyyspäivänä juhlistetaan jo tehtyä rakennustyötä

Luen juuri Finlandia-ehdokkaanakin ollutta Laura Gustafssonin esikoisteosta, Huorasatua. Kirjassa toinen päähenkilö kidutetaan raa’asti kuoliaaksi ja hänen suunsa niitataan kiinni, kuten alapäänsäkin. Ruumis hävitetään ja naisen kuvitellaan olevan pois päiväjärjestyksestä. Mustasiipiset lapsiprostituoidut ilmestyvät kuitenkin lentelemään yötaivaalle kostoksi naisen taposta. Lentävät pienet tytöt maalaavat kaupungin täyteen kidutetun naisruumiin kuvia. Kun kuvat peitetään, siivekkäät lapsiprostituoidut maalaavat ne seuraavana yönä uudestaan. Kierre jatkuu niin kauan, että kauppakeskuksen julkisivussa kymmenen kerroksen kokoisena järkyttävästä kuvasta tulee ihmeen symboli, kaupunkilaisten ylpeyden aihe ja maamerkki.

Pahoittelen mahdollisia juonipaljastuksia. Kirjassa on monta muutakin satumaista käännettä, suosittelen ehdottomasti teoksen lukemista! Ja kun sanoin satumaista, tarkoitin sitä etenkin genren puolesta. Gustafssonilla on ilmiömäinen kyky tehdä teräviä huomioita nykytodellisuudesta verhoten ne silti satumaailman harsoilla. Koko kirja on täynnä ironisesti överiksi vedettyjä kohtauksia nyky-Suomesta.

Satuja ei realismi kahlitse, mutta satu voi silti kertoa totuuksia. Ihmeellisen naishahmon niitattu suu on jotain, mitä sietää ajatella näin itsenäisyyspäivän aattona.

Sananvapaus on yksi hienoimpia asioita, joita sivistysvaltiossamme on. Suomessa sananvapaus on kirjattu perustuslakiin, mikä ei kaikissa maissa ole itsestäänselvyys. Ei edes tarvitse lähteä kovin kauas hakemaan varoittavia esimerkkejä sananvapauden rajoittamisesta. Suomi on sananvapauden mallimaa. Tällaistakin lätinää julkaistaan ihan radiossa asti! Eikä kukaan voi estää minua kertomasta ajatuksiani juuri niin kuin tykkään. Tai no, mikkeliläinen isotäti ei pidä kiroilusta. Mutta jos vanhemman väen toive siististä kielenkäytöstä on ainoa sanomisiani rajoittava tekijä, en voi muuta kuin olla tyytyväinen, vaikka sitten vähän lempeämmin sanankääntein.

Olikohan Kimmo Sasilla mukava viikonloppu? Jos Sasi piti lupauksensa, hän on kolmen päivän aikana lukenut pari sataa sanomalehteä. Sasin luku-urakka on myös hyvä esimerkki siitä, kuinka Suomessa saa sanoa, ja sanoma myös kiinnostaa ihmisiä. Journalististen julkaisujen määrä kertoo sananvapauden arvostamisesta. Huomenna pressanlinnan pukurallissa ilakoidaan taas siitä, mikä syntyi sodanjälkeisen ahkeran rakennustyön tuloksena: vapaan sanan hyvinvointivaltio. Kodeissa kohotetaan maljaa sille, että nykypäivänä Suomessa on hyvä elää.

Itsenäisyyspäivänä juhlistetaan jo tehtyä rakennustyötä. Yhteiskunnan eteen tehty uurastus ansaitsee ehdottomasti kaiken sen kunnian ja kimalteen, jota merkkipäivän tienoilla ripotellaan. Mutta eihän rakentaminen ole loppu. Jo tehty työ ei takaa sitä, että esimerkiksi sananvapaus olisi tulevaisuudessakin hyvinvoiva kansalaisoikeus.

Viime aikoina sananvapaus on ollut varsin suosittu argumentti niin nälviessä, möläytellessä kuin täyttä sontaa jaaritellessakin. Ei niin mallikasta sittenkään. Sananvapauteen vetoamisesta on tullut valttikortti tilanteissa, joissa on tullut sanottua jotain ihan väärää, typerää, laitonta tai rumaa. Se on mielestäni pelottavaa. Sananvapauden käyttäminen kaiken sallivana syynä heikentää hienon oikeuden voimaa. Suomen lait sananvapaudesta pohjautuvat kansainvälisiin yleissopimuksiin.

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa todetaan, että sananvapauden käyttö merkitsee erityisiä velvollisuuksia ja erityistä vastuuta. Tämän artiklan käytännön toteuttamisessa riittää ahkerointia tulevina vuosina, kunhan lopetetaan valmisten perustusten ihailu ja ryhdytään taas paiskimaan töitä.