Kuuntele kolumni kirjoittajan itsensä lukemana
YLE Areenasta.
Oho! Medialukutaito oppiaineeksi
Media on yksi maailman kiinnostavimmista asioista. Kiinnostavista asioista on kiva jutella. Samalla alalla olevien kanssa ajautuu helposti erittelemään journalistisia arvoja, kritisoimaan mediatalojen linjauksia tai ylistämään yksittäisiä taittoratkaisuja. Erään tällaisen keskustelun päätteeksi valokuvaajaystäväni nauroi, että tässähän pauhaamme, kun tavallista mediakuluttajaa tuskin kiinnostaa pätkän vertaa.
Jokin aika sitten huomasin tilanteen muuttuneen. Erilaiset mediailmiöt ovat viime aikoina puhuttaneet piristävän paljon. Ja ihan tavallisia ihmisiä! Suurin kiitos kuuluu tietenkin sosiaaliselle medialle. Erityismaininnan ansaitsee Aamulehti, jonka journalististen ratkaisujen puiminen on noussut facebook-analyysien kestosuosikiksi. Kerta toisensa jälkeen on pöyristelty ja paheksuttu, otettu kantaa, taitettu peistä. On pureuduttu journalismin arvoihin tavallisen mediakuluttajan ja kansalaisen näkökulmasta.
Jonkun mielestä sosiaalisen median linkeillä kikkailu on pureutumisesta kaukana. Leipääntyneet vanhan koulukunnan lantut pelkäävät laadukkaan journalismin vähenemistä ja kiihtyvää luisua kohti viihteellisyyttä. Minä kuitenkin pidän mediamaailman pohtimista tervetulleena, vaikka se välillä tapahtuisikin Oho-otsikoiden kautta.
Vuosikymmenten ajan toimittaja on ollut toimija, jolla on selkeä rooli. Jo jonkin aikaa tuo rooli on ollut muutoksessa. Muutos tuskin on kaikkien toimittajien kaipaamaa, mutta se on väistämätöntä. Nyt olisikin oiva tilaisuus kokeilla jotain ihan uutta, jos muutokseen vain uskallettaisiin ja haluttaisiin heittäytyä.
Pitkän ja vakiintuneen historiansa takia toimittajien pahana tapana taitaa olla lievä ylemmyydentunne. Laitoin tuohon tuon lievän, sillä kuten Johanna Korhonen kolumnissaan kirjoitti ”mediaihmiset eivät arvostele toisia mediaihmisiä eivätkä varsinkaan päätoimittajia, koska se vaarantaa uran”. Tässä iässä minulla ei todellakaan ole varaa uhata tulevaisuuttani! Virpi Salmen mukaan taas toimittajat kuvittelevat tekevänsä maailman tärkeintä työtä, unohtaen palomiehet ja presidentit.
Mielestäni tärkeys ei kulje käsi kädessä tarpeen kanssa, ja ivallinen priorisointi on lähinnä saivartelua, mutta on Salmella pointti. Sankarijournalisti-kultin ihannointi elää väkevänä mielikuvissa, mutta tässä ajassa se on pölyttynyttä kaihoilua.
Ehkä juuri tavalliset mediakuluttajat voisivat olla se paine, jonka takia uusmedian syövereihin kannattaa sukeltaa. Tämänkaltainen kehitys vaatisi kuitenkin sen tajuamista, että maailman medioituminen ja teknistyminen ei jää tähän.
Sivistyneen yhteisön merkkinä pidetään lukutaitoa. Tietoyhteiskunnassa pitäisi vähitellen alkaa kiinnittää huomiota myös medialukutaitoon. Nyt koulussa olevat ikäluokat eivät tiedä ajasta ennen sormitietokoneita tai mikroblogeja. Medialukutaidon lisääminen oppiaineeksi olisi muuttuvan maailman haasteisiin reagoimista, ja samalla kasvaisi mediakriittisiä ja valveutuneita kansalaisia.
Medialukutaitoinen yleisö asettaa riman korkealle myös media-ammattilaisille. Niin kuin pitääkin.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Medialukutaito ei tarkoita yhtään mitään, elleivät lukijan taustatiedot ja maailmankuva ole systemaattisen opintojen takana. "Medialukutaidolla" noita taitoja ei valitettavasti voi saavuttaa.
Medilukutaitoa voi pitää vuosituhannen vaarallisimpana mantrana.
On se ihan oma taitonsa.. Epäilen ettei Reetta sitä tarkoittanut että kaikkien pitäisi kyetä tekemään jonkinlaista syvä-analyysia median tuotoksista ja maailman tilanteesta vaan että olisi tietty perustietämys siitä kuinka meitä pyöritetään.
Esimerkkinä voisi laittaa tuosta Jungnerin lainauksesta syntyneen sekoilun..
Joku pari opintoviikkoa selvitystä siitä kuinka tarkistaa lähteitä jos juttu kuullostaa uskomattomalta, kuinka lukea edes hiukan rivien välistä ja yleistä pohdintaa siitä kuinka keltainen lehdistö ja lööppijournalismi toimii ei tekisi huonoa ollenkaan.
Keltainen tai ruskea - kyllä toimittajilta pitää voida vaatia senverran tietoa ja ymmärrystä ettei lehteä myydä aivan huuhaalla.
Kaasuvoimalaa vaadittiin aikoinaan Myllypuroon koska siellä jo on voimala ennestään ja Aurinkolahteen oli suunnitteilla eliittilähiö.
Merivesijäähdytyksen tarve yritettiin mitätöidä kun toimittajatytöillä oli aivan harhaisia päähänpinttymiä.
Myllypuron voimala tulee toimeen ilman merivettä, se pyörii vain pakkasella kun kaikki lauhdelämpö menee patteriverkkoon. Jatkuvan sähköntarpeen vuoksi tarvitaan mahdollisuus merivedellä jäähdyttämiseen.
"Vuosituhannen vaarallisin" kattaa siis vuodet 2001-3000. Sata sukupolvea saavat siis viettää varsin huoletonta aikaa, jos mantrat eivät tuosta pahene.
Free-toimittaja Johanna Korhosen ja Aamulehden päätoimittajan Jouko Jokisen kipakka journalistinen sanailu viikonloppuna HS:n sivuilla oli näin toimittajan näkökulmasta viihdyttävää luettavaa, mutta kiinnostiko se keitään muita?
Noo... kyllä miekin ne jutut luin. Ihmettelin että Jokinen vielä viitsii asiasta inttää, vaikka hänen lehtensä etu olisi antaa jutun unohtua. Oli tosin tarpeellista muistuttaa, että Korhosella on ikioma kana yhä kynittävänä Aamulehden kustantajan kanssa. Ihminen se on Johannakin, ja saattaa hyvinkin nauttia päästessään ampumaan kunnolla vastapalloon.
Paavo Lipposen kampanja-avaus oli niin onnistunut mediatemppu, että synkistelyt "pimeyden ytimellä" vaihtuivat hetkessä kirkkaaseen loisteeseen.
Diginatiivit ovat huolestuttava esimerkki "medialukutaidosta":
http://grohn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2010/02/09/diginatiivit-kakarat-le...
Tämä on vielä pahempaa:
http://grohn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2009/01/17/lapsia-koulutetaan-kuin...
MOSKA -sarjan ekaosaa yritin katsella oto. Näytti lupaavalta - noinhan se media pelaa.
Sylvi Kekkosen luulen lausuneen osuvasti; 'omahyväisen toimittajan pulleat pakarat istuvat laihankin hevosen selkään'. Olihan Sylvi itsekin näköalapaikalla.
Moska antaa hauskan kuvan siitä, miten yleisö saattaa otaksua sensaatiolehden toimivan. Huijattu wc-juttu ja kaupankäynti kansanedustajan kanssa oli vitsikäs viritys, jolle tosielämässä ei taida löytyä ainakaan Suomesta äkkiä vastaavuutta.
Nimenomaan sankarijournalisti-aatteesta pitäisi journalistien pyrkiä eroon. Muu kansahan ei toimittajia ole sankareina pitänyt vuosikymmeniin. Mutta siis ammattikunnan itsensä tehtävänä on jotenkin kyetä ymmärtämään, etteivät he ole mitään rohkeita tienosoittajia vaan plain and simple kirjoittamisen työläisiä. Sitten kun tämä on ymmärretty, voidaan keskittyä seuraavaksi tärkeimpään asiaan l. kirjoittamisen laatuun. Tässä taas haasteeksi nousee toimitustyön nykyinen kiireisyys sekä intterweppi.
Mutta siis luoja armahtakoon meitä kaikkitietäviltä kolumnisteilta (en nyt viittaa Reetta Rönkään), jotka jotenkin olettavat olevansa asemassa kertoa muille, kuinka pitää ajatella.
Hyvä huomio Reettasta - hänellä terve asenne vaikka opiskeleekin Tampereella (?).
Vaatinee aikas kovaa pokkaa siellä.
Kyllä ainakin kansainvälisessä koulussa opetetaan jo suht varhaisessa vaiheessa medialukutaitoa. Siellä opetetaan huomaamaan toimittajan tai haastateltavan mielipide varsinaisesta asiasta, onko se ennakkoluuloinen, puolueelinen, yksipuolinen vai jopa harhainen. Hyvin kiinnostavaa oli noiden taitojen hiominen myös vanhemmista.
Kyllä ainakin kun itse olin vielä lukiossa muutama vuosi sitten opetettiin miten erityyppiset mediat toimivat ja että pitää olla lähdekriittinen. Tietysti oma vaaransa piilee siinäkin että opetuksesta tulee semmoista paasaamista että mikä on oikein ja mikä väärin. Opetuksen pitäisi olla puolueetonta.
Totta että ihmiset tarvitsevat medialukutaitoa, mutta itse laajentaisin sen kattamaan kaikkia viestejä ja väitteitä, tulivatpa ne mitä kanavaa pitkin hyvänsä. Eli siis kriittistä ajattelua. Kykyä hahmottaa järkevät väitteet huuhaasta ja ihan silkasta huijauksesta.
Kannatan. Medialukutaito ja kriittinen ajattelu kulkevat käsi kädessä.
Niiden päälle lisäisin oppiaineeksi sosiaaliset taidot esim. ihmissuhde- ja kommunikaatiotaitoja, aggression hallintaa ja purkamista, konfliktinratkaisua. Niitä kaikkia voi harjoitella käytännön harjoituksilla.
Höpöt. Kriittistä ajattelua ei voi olla ilman systemaattisia taustatietoja. Niitä ei medialukutaidolla saa.
Kyllä se vaatii muutakin kuin taustatietoa. Esimerkiksi sen hoksaaminen onko jokin tarjoiltu päättelyketju johtopäätöksineen validi ei riipu pelkästään asiaa koskevista taustatiedoista.
Totta. Mutta hoksaamisen oppimiseen ei tarvita mitään "medialukutaitoa".
Gröhn saa olla sitä mieltä mitä haluaa, mutta kun opiskelin lehdistö- ja tiedotusoppia Tampereella ajat sitten, se oppi oli hyväksi kaikin tavoin.
Siinä oppi kriittistä suhtautumista asioihin.
Toimittajan työ on romantisoitua.
On hyviäkin.
Kun veljeni (yhden lehden toimittaja) kuoli, koko Malmin kappeli oli täynnä ihmisiä.
Huuskon sukua äidin puolelta.
Suomi on pieni valtakunta.
Medialukutaitoa opetetaan jo peruskoulussa.
Itsekin sitä opetin.
Oppilaat eivät lukeneet pääkirjoituksia ensimmäiseksi, vaan kauppojen tarjouksia.
P****in, ilman lukemistakin, stadi on mielenkiintosempi kuin manse, for sure.
Medialukutaito on mainittu perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa jo ensimmäisistä vuosiluokista lähtien olennaisena osana äidinkielen ja kirjallisuuden oppiainekokonaisuutta (POPS 2004 s. 23-).
Pelkät tyhjät sanat kaaoksen keskellä. Teeskentelyä.
Niin varmaan onkin, Olli Örnmark
Luulenpa, että nyt on kysymys aikuisista.
Jari Tervo kirjoittaa nopeaa dialogia ja Pirkka-Pekka Petelius ohjaa niin äärimmäisen kliseisen ohjelman, kuin ikinä voi.
Jännittävää on tämäkin katsoa.
Todellisuudessa, sen verran kuin siitä tiedän, toimittajan työ perustuu keskinäiseen luottamukseen ja hyviin suhteisiin. Ei siinä käydä kauppaa.
Minusta oli kivaa, kun Wille Riekkinen siunauspuheessaan kertoi, miten mun veljeni soitti Geneveen: Voisiksä hoitaa tämän.
Siunauksesta ja hautauksesta ei ollut silloin puhetta, mutta meitä nauratti.
Kirjoittaja Rönkä kirjoittaa:
"Nyt koulussa olevat ikäluokat eivät tiedä ajasta ennen sormitietokoneita tai mikroblogeja. Medialukutaidon lisääminen oppiaineeksi olisi muuttuvan maailman haasteisiin reagoimista, ja samalla kasvaisi mediakriittisiä ja valveutuneita kansalaisia."
Kyllä tässä blogitekstissä tosiaan puhutaan siitä ikäluokasta, joka on nyt koulussa. Ei aikuisista. Ja puhutaan myös siitä, että medialukutaito pitäisi lisätä oppiaineeksi koulussa.
Mutta, kuten kommentissani totesin, medialukutaitoa tosiaan opetetaan jo koulussa varsin kattavasti. Joten siltä osin kaikki hyvin. Ainakin teoriassa.
Ilmiselvä ongelma kun tätä nykyä vaikuttaisikin olevan yhä suuremmaksi kasvava medialukutaidottomien aikuisten joukko - otaksun, että kirjoittaja Saraskari viittaa juuri tähän ilmiöön.
Internetin ja sen myötä yhä enemmän vuorovaikutteistuvan - ja ylipäätään nopeasti muuttuvan - viestintäympäristön myötä monella opettajallakin on varmasti sormi suussa, oppilaiden vanhemmista puhumattakaan.
"Niin muuttuu mailma, Eskoni." Näin lausui suutarimestari Topias Kiven Nummisuutareissa, ja niinhän se on.
Jos kirjoittaja sallii, niin korjaisin hänen ehdotustaan sen verran, että kouluissa tulisi opettaa mediahistoriaa. Vaikka jopa omana oppiaineenaan. Sille nimittäin olisi kysyntää ja tilausta, ja mediahistorian kautta myös tämän päivän opettajaenemmistö, joka on saanut oman koulutuksensa aikana ennen internetiä, kykenisi kuromaan umpeen sitä kuilua, joka heidän ja internet-sukupolv(i)en välillä on.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 29 kommenttia