Kuuntele kolumni kirjoittajan itsensä lukemana
YLE Areenasta.
Välivuosien puolesta
Nyt on taas se aika vuodesta, kun huudellaan koulupaikoista. Yliopistot alkavat ylihuomenna, ammattikorkeakouluissa on istuttu jo useita päiviä. Viime viikot on uutisoitu oppilaitoksista, joihin vielä pääsee ja mahtuu, nyt kaikki hopotihop, opiskelemaan tekniikkaa jonnekin huitsin nevadaan!
Anteeksi kaikille, jotka opiskelevat tekniikkaa jossain huitsin nevadassa, en halua ilkeillä teille. Mutta ilkeilisin mielelläni muutamalle ministerille, jotka usuttavat nuoria opinto- ja uraputkeen ja aikuisuuden oravanpyörään. Yäk.
Ymmärrän asian niin sanotulta yhteiskunnalliselta kannalta. Olisihan se tosi kiva, jos hommat rullaisivat sutjakkaasti, ihmiset olisivat tehokkaita ja kaikki toimisivat ohjeiden mukaan. On vissiin fakta, että työntekijöitä tarvitaan tulevaisuudessa, kun tulee se suurten ikäluokkien eläköityminen ja niin edelleen. Tietysti helpottaisi meidän kaikkien elämää, jos niitä suositeltuja opintoaikoja noudatettaisiin ja asiat tehtäisiin niin kuin määrätään tehtäväksi. Jos kansalaisilla olisi eräpäivät vauvoille ja valmistumisille ja ihmiselämää voisi kaavoittaa kuin Töölönlahden rantaa.
Olisin maisteri parasta ennen 2015. Viimeinen käyttöpäivä äitinä luultavasti ennen vuosikymmenen vaihtumista. Naimisiin pitää päästä, sillä vanhanpiian leima lyödään tässä yhteiskunnassa herkästi, se on ihan terveysviranomaisten suositus. Työikä nyt sentään onneksi on meikäläisellä kauan kestävää kuivatavaraa, eläkkeelle jääminen nykyisten puheiden valossa olisi ajankohtaista siinä vuoden 2060 tienoilla.
Olen tosin jo mennyt pilalle. Suoritin lukion yliajassa, vietin välivuoden, sekä tuhlasin kaksi vuotta opinahjossa, josta en edes aikonut valmistua, käyttäen samalla yliopiston opinto-oikeuttani, eli ei tule pitämään sekään aikataulu! Oikea yhteiskunnan mätämuna! Kuinka minä kehtaan? Roskiin vaan, ja se dyykkari, joka erehtyy tarkastelemaan tätä loista, saa hallitukselta piiskaa.
Päästessään ylioppilaaksi tai valmistuessaan amiksesta, nuori on vielä nuori. Peruskoulunsa suorittaneista puhumattakaan. Vastustan ajatusta siitä, että ihmisen pitäisi mahdollisimman varhain tietää, mitä haluaa tehdä tulevaisuudessaan, ja sitten alkaa tehdä sitä. Kuten jo edellä mainitsin, ymmärrän tai ainakin yritän ymmärtää asian yhteiskunnallisen puolen. Sen mikä olisi hyväksi ja kannattavaa. Mutta hyötyajattelu on ihmisten kohdalla yhtä tyhjän kanssa. Jotkut asiat kun pitää päättää tunteella ja henkilökohtaisesti, emme me mahdu taulukoihin ja kiintiöihin.
Opetusministeri Virkkusen mukaan kolme vuotta ennen ’sen oikean’ opiskelupaikan löytämistä, on aivan liikaa. Rouva ministeri, nyt on ihan pakko sanoa, että jos Suomi ei kestä muutaman vuoden elämänkoulua, niin ratkaisu on löydettävä muualta kuin opintoaikojen rajoittamisesta ja valintoihin painostamisesta. Tämä ei kelpaa, keksikää muuta. Kiitos vaan.
Välivuosi myyjättärenä opetti, että opiskelu kannattaa. Elämä on kallista ja jos haluaa nauttia tietystä elintasosta, on tehtävä duunia, joka tuo leipää pöytään. Kaikki eivät halua monivilja-ciapattaa, mutta jos haluaa ja vielä terveyslevitettä päälle, niin kannattaa kouluttautua.
Kaksi vuotta opiskelin viittomakieltä. Jonkun mielestä elin siis opiskelijan tuilla helppoa elämää valtion siivellä: eihän minusta valmistunut tulkkia. Henkilökohtaisesti taas koen, että opin sinä aikana niin paljon, että vaikka käteen ei konkreettisesti jää muuta kuin välitodistus ja kohtalainen kielitaito, en vaihtaisi etsikkoaikojani mihinkään.
Ylihuomenna aloitan yliopisto-opiskelut alalla, joka tuntuu oikealta. Voi silti olla, että se ei sitä ole. Silloin pitää keksiä jotain muuta. Olen kiitollinen siitä etuoikeudesta, joka minulla on voidessani kouluttautua monipuolisesti ja mennä fiiliksen mukaan. On mielettömän hienoa, että saan olla epävarma ja kokeilla. Ei Suomi turhaan ole maailman paras, ainakaan koulutuksen suhteen. Jonkun mielestä tämä taas on nykyajan haihattelevien kakaroiden kiittämättömyyttä. Silti olen varma, että pitkällä tähtäimellä olen yhteiskunnalle hyödyllisin ja tehokkain tehdessäni sitä mitä oikeasti haluan. Vaikka sen etsimiseen menikin hetki.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Erinomaisen hyvä kirjoitus tärkeästä aiheesta. Suosittelen kaikille aiheesta kiinnostuneille kirjaa Paavo Lipponen, Muistelmat 1.
Eipä Paavokaan tiennyt pitkään aikaan, mitä tulee tekemään vanhempana koulun jälkeen. Isohan hän oli jo nuorena; siitä tuo edellinen sanonta.
Muuten. Myös työn ohella tapahtuva opiskelu saattaa olla erinomaisen onnistunut valinta. Esimerkkinä otan Markkinointi-instituutin.
Tiesitkö, että kyllä se Puavokin on ihan huumorj`miehiä?
Sopiva välivuosi opiskeluun tulee suorittamalla varusmiespalvelus, joko normaalisti kutsuttuna tai vapaaehtoisesti.
On täysihoito valtion piikkiin, päivärahat, lomalitterat, ilmainen terveydenhoito, kunto kasvaa, luo korvaamattomia suhteita, ...
Niin se aika kultaa muistot. Hukkaan heitettyä aikaa 11 kk. Lähinnä odottelua ja surkeaa organisointia, mitään järkevää ja uutta siellä ei opi. Ns "johtamiskoulutus" ei kelpaa työelämässä mihinkään tehtävään enää - ehkä Lidlin myymäläpäällikön työtä lukuunottamatta.
Varsinainen hukkaanheitetty pakkovälivuosi joka aiheuttaa melko helposti aikataulutuksen takia toisenkin vuoden hukkaantumisen opinnoista.
Kaikella kunnioituksella. Mistäköhän saatas sinne kuuluisalle mäelle parisataa yhtä fiksua.
Koko käsite välivuosi on saanut omalaatuisia merkityksiä. Mitä pahaa siinä on, että tekee työtä? Työnteko tuottaa sekä yksilölle että yhteisölle taloudellista hyötyä ja yksilö saa kokemusta siitä, minkälaiset asiat nousevat tärkeäksi peruskoulutuksen jälkeen. Mielestäni työtä tekemällä käytetty välivuosi on positiivinen asia. Samoin koen sellaiseksi armeijavuoden tai vaikkapa ulkomailla vietetyn vuoden, jossa kerätään kielitaitoa. Mutta tämä ei ole koko totuus. - Valitettavasti.
Tiedän myös tapauksia, joissa välivuosi on ollut lähinnä työvoimatoimiston karttelua, mutta silti nuori on pitänyt yllä sinnikästä käsitystä, että työttömyyskorvaukset kyllä kuuluisivat hänelle. Tiedän ja tunnen nuoria, jotka ovat lähinnä fiilistelleet vuoden pari. Laskuja ovat maksaneet omat vanhemmat, kun eivät ole kehdanneet nuorta vielä omaan elämään potkia. Pääsykoekirjat eivät ole kiinnostaneet ja tärkeintä on ollut viettää HAUSKAA ELÄMÄÄ. Oleellista on, että kaikki tämä on tehty kaikkien muiden rahoilla. Itse ollaan keskitytty nautiskelemaan.
On hyvä, että vanhemmat ovat nuoren tukena ja turvana, mutta nuorta ei kannata pitää minään elättivariksena. Kyllä nuorelta voi myös edellyttää jotain. Mielestäni pääosa kustannusten hoitamisesta kuuluu lapselle itselleen. Mitä aktiivisemmin hän paneutuu opiskeluun sitä paremmalla omalla tunnolla vanhemmatkin voivat häntä rahallisesti tukea. Mitä enemmän aikaa kuluu fiilistelyyn ja kapakoiden kiertämiseen sitä nopeammin vanhempien tulisi tuupa nuori kotipesästä ja rakentamaan omaa pesää ja kasvattamaan vastuuta. Hyyssääminen ei kasvata yhtään mihinkään ja vanhempien omakin mielenterveys voi joutua uhatuksi.
Nuoren on hyvä joutua kohtaamaan se tosiasia, että kukaan muu ei voi tehdä valintoja hänen puolestaa. Kukaan muu ei voi myökään kantaa vastuuta tehdyistä valinnoista. Oikeus päättää ja velvollisuus kantaa vastuu kuuluu nuorelle itselleen. Yhteiskunnan velvollisuus on tietysti tarjota mahdollisuuksia ja nuoren ollessa kyseessä varsinkin opiskelumahdollisuuksia. Yhteiskunnan on kuitenkin syytä olla itsekriittinen ja tunnustaa sekä kertoa nuorille, että se mitä nuori saattaa pitää kivana opiskelualana, voi pitkässä juoksussa olla yhteiskunnalle täysin merkityksetöntä osaamista tai ainakin työllistyminen voi olla tuolle alalle lähes mahdotonta. Tämä ei tarkoita, että yhteiskunta aliarvostaisi jotain koulutusalaa, mutta se tarkoittaa, että joillakin aloilla ei ole kysyntää riittävästi kaikille sitä opiskeleville.
Opiskelujen pidentymisen voi olla monia syitä. Toiset ovat ymmärrettävämpiä kuin toiset. Toisilla omaksuminen vain yksinkertaisesti vie enemmän aikaa. Taaskaan en tuomitse sitä, että oppimisessa on eroja ja elämäntilanne saattaa edellyttää vaikkapa työssä käyntiä. Mielestäni yhteiskunnalla kuitenkin tulee olla joitakin mahdollisuuksia valvoa opiskeluun sitoutumista. Jos elämässä kaikki muut asiat ovat huomattavasti tärkeämpiä kuin opiskelun joka tapauksessa vaatima työnteko, niin voi mielestäni kysyä, että kenen tulisi tämä muu elämä kustantaa? Opiskelijalla on mahdollisuus tehdä valintansa ja panostaa johonkin muuhun kuin opiskeluun, mutta jos näin on, tulee yhteiskunnallakin olla mahdollisuus kieltäytyä maksamasta tuota kaikkea muuta, varsinkin jos vie suhteettoman suuren osan siitä ajasta, joka olisi kohtuudella kuulunut opiskelun osuudeksi. Mielestäni voidaan hyvin kysyä, että kuuluuko yhteiskunnan kantaa vastuu kaikista kustannuksista, jos valmistumisaika on 1,5 x normaaliaikaa suurempi? Ovatko kaikki syyt silloin enää sellaisia, joihin nuori ei olisi itse voinut vaikuttaa? Onko aikaa aina edes yritetty käyttää opiskeluun ja jos ei, niin miksi yhteiskunnan tulisi maksaa siitä aiheutuvat kustannukset?
Nämä asiat eivät ole mustavalkoisia. On kuitenkin väärin hyväksyä periaate, että nuorella itsellään ei olisi mitään vastuuta tehdyistä valinnoista. Tietoa hänellä ei aina ole tarpeeksi ja vääriltäkään valinnoilta ei voi välttyä. Väärä valinta voidaan kuitenkin korjata, mutta nuorella itsellään on vastuu uudesta valinnasta ja myös siitä, että hän panostaa siihen. Jos tekee väärän valinnan se ei ole mikään syy heittäytyä tekemättömäksi ja väistellä mahdollista uutta valintaa ja starttia.
Minä arvostan kaupan myyjiä ja kassatoimihenkilöitä iästä, opinto- ja urasuunnitelmasa riippumatta.
Minäkin nuorna miehenä opettelin viittomakieltä, kalliiksi tuli.. ;)
Suomessa luullaan, että korkea koulutus on avain onneen. Se ei ole, koulutus lisää monilla aloilla lähinnä teorian tuntemista tai indoktrinoi tiettyyn ideologiaan, mutta ei juuri lisää työ tehoa. Myöskään koulutuksen ei pitäisi olla täysin maksutonta, koska se maksullisuus pakottaisi ihmiset tekemään järkevämpiä ratkaisuja kuten, se että ihmiset opiskelevat jotain alaa, (yleensä pääsevät hyvien kirjoitusten perusteella sisään) sitten lopettavat, tämän jälkeen vaihtavat ja sitten opiskelevat vielä jotain hyväksyttäen ylipuolet kursseista oleen näin legendaarinen tuplatutkinnon omaava (toisaalta näitä ihmisiä ei edes alunperin kiinnostanut asia niin kovasti).
Millä tavalla tämä lisää tuottavuutta? Yliopistoista oppii melkein saman lukemalla tenttien kirjat (koska ei kukaan niitä edes täysin lue vaan tärpeillä mennään), toisaalta en tiedä olen puolueeton, koska olen aina tykännyt Anglo-Saksien järjestelmästä paremmin. Sielläkin pidetään välivuosia.
Siinä asiassa olen Reetan kanssa samaa mieltä, menkää juntit opiskelemaan ulkomaille tai reppu selkään ja menoksi, siellä sitä elämää oppii kun näkee miten muualla eletään.
"olen aina tykännyt Anglo-Saksien järjestelmästä paremmin. Sielläkin pidetään välivuosia."
Mutta kyllähän juuri anglo-saksisissa maissa ollaan kandeja useimmiten jo siinä 21-22 ja maistereita 23-24 -vuotiaina. Ja sitten duuniin, useimmiten jo sen kandi-tutkinnon jälkeen. Ja huomattavasti harvempi kuin Suomessa edes maisteriksi asti jatkaa. Moni sitten vähän vanhempana, kun kokemusta on jo karttunut, mikä voi olla varsin fiksua.
Että toivoa sopii, että se ylimääräinen 4-5 vuotta mikä Suomessa tuhrataan on sitten sen arvoista... Mutta jos samasta paikasta kisaa vaikkapa 28v bachelor, jolla +6 vuotta alan kokemusta, 28v master, jolla 3-4 vuotta alan kokemusta ja sitten 28v suomalainen maisteri, jolla ei ole päivääkään alan kokemusta, mutta on ollut kaupan kassalla, niin ainakin omassa rankingissa viimeiksi mainittu olisi kyllä viimeisenä listalla.
Mutta riippuu tietysti vähän valitusta alastakin ja kukin tietty taaplaa tyylillään, mutta ainakin kaupallisilla ja teknisillä aloilla suosittelisin anglosaksista meininkiä. Samanlaiset ne on metkut Kiinassa ja Intiassakin, 25-30 -vuotiaita hyvin koulutettuja fiksuja ihmisiä on kansainvälisissä yrityksissä jo varsin vastuullisilla paikoilla johtamassa mm suomalaisia, keski-iän kynnyksellä olevia elämänetsijöitä ;)
Kiitos Reetta Rönkä hyvästä ja ajankohtaisesta kolumnista!
Jokkaisen on jostaki alotettava työkokemuksensa. Tuskin kukkaan omistaa valmistumishetkellä 10 vuoden työkokemusta opiskeluavastaavasta työstä. Minulle ainakin työnantajana merkitsis jotain se jos hakijoista toinen on ravihevosen laput silmillään juossut nopeesti koulun läpi mahtavilla arvosanoilla, ja toinen on elänyt elämää ja hankkinut kenties kokemusta työelämästä, vaikka se olisi aivan erialalta.
Välivuodet kunniaan!!
Muistan Rautaruukin logistiikkajohtajan vuosia sitten sanoneen, että hän kolmannen vuosikurssin tekniikan ylioppilaana tiesi varman työpaikkansa ja kykeni opiskelmaan oikeita asioita.
Ennen oli haahuilu minimissään, koska ei ollut markkinataloutta, vaan kansalliskartelli, jolloin ihmisten ei tarvinnut 30-vuotiaiksi asti haahuilla siellä täällä.
et ansaitse kenenkään arvostusta. Jos luulet että höpöttäjä huuskon kannustukset ovat jotain arvokasta, olet pahasti erehtynyt.
Olet kymmenientuhansien kassatyötä tekevien pientuloisten ihmisten REHELLISILLÄ verorahoilla luumuileva luuseri, kakara ja lisäksi uskomattoman typerä.
Ja todennäköisesti liian lapsellinen ja hemmoteltu kuullaksesi suoraan mikä olet!
Esiintyvät taiteilijat, toimittajat, mainostajat, tiedottajat, poliitikot, televisioesiintyjät, urheilijat jne. ovat usein narsisteja. Jokaisessa asuu pieni Jone Nikula ja Jari-Pekka Sarasvuo...
mutta:
"Välivuosi myyjättärenä opetti, että opiskelu kannattaa. Elämä on kallista ja jos haluaa nauttia tietystä elintasosta, on tehtävä duunia, joka tuo leipää pöytään. Kaikki eivät halua monivilja-ciapattaa, mutta jos haluaa ja vielä terveyslevitettä päälle, niin kannattaa kouluttautua."
- Eikö sinulle ole tullut sellainen ajatus mieleen, että jos koit myyjän työn epämiellyttävänä, niin joko asenteesi ei ollut kohdallaan, tai myyjien työoloissa ja palkkauksessa on korjaamisen varaa?
Fariseus ja publikaani: Lk.18:9-14
11. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani.
------------------------------------------------------------
Virkamieskokoomuslainen sosialidemokraattisen ansiohyvinvoinnin kannattaja istui mukavasti televisituoliinsa ja ajatteli:"Minä kiitän itseäni, etten ole sellainen kuin nuo ylimääräiset, koulupudokkaat, pätkätyöläiset, mainostajat, loiset tai vaikkapa tuo lähikaupan myyjätär.
------------------------------------------------------------
Kokoomuksen Taru Tujunenkin oli myyjättärenä ja varasti nälkäänsä opintotuen jatkoksi tupakkaa ja yli 22-vuotiaana Tex Willereitä.
Sitten hän ryhtyi miellyttämään herroja vauhtityttönä ja tuli puoluesihteeriksi.
Minä nautin myyjättären työstä, mutta kyllähän hyppy lukiosta 37,5 tuntiseen työviikkoon tuntui suurelta lukiolaiselle. Olen aina pitänyt asiakaspalvelusta ja mielestäni kaikkien pitäisi sellaista duunia joskus tehdä. Siinä oppii aika hyvin käytöstapoja ja sellaisia pieniä juttuja, joilla asiakkaanakin oleminen on jatkossa hauskempaa, sekä myyjälle että itselle. Kaikkien nyrpistelijöiden ja tytöttelijöiden jälkeen ei tulisi mieleenkään lähteä kaupasta kiittämättä. Pieniä asioita, joita kaikki eivät tajua, mutta asiakaspalvelutyötä tehneet tajuavat varmasti... Lisäksi olen oppinut vaatimaan sitä palvelua ja laatua, mitä asioidessa kuuluukin saada.
Mutta huomasin kyllä vuoden jälkeen, että duuni käy yksitoikkoisesti. Aivojumppaa ja haastetta kaivatessani motivaatio pääsykokeisiin lukuun nousi. Tajusin haluavani kouluun.
Kaikki eivät halua, ja se on enemmän kuin hyvä. Vaikka haluaisinkin sinisilmäisesti uskoa, että maisterin paperit takaavat työpaikan, niin eihän se nyt enää niin ole. Varsinkaan tällä alalla.
t. Reetta
. . jatko-opintoja ja käytännön sovelluksia siviiliinkin sopivilla aloilla,
ryhmätyö luo suhteita joista on korvaamatonta hyötyä myöhemmin.
Jos joku pakoilee työtilaisuuksia kelan/sossun luukuilla niin intissä
voi toki kehittää myös lintsaamistaitoja.
Hyviä pointteja! Ja ennen kaikkea Käteisellä tai Virkkusella ei pitäisi olla yhtään narisemista välivuosista koska työtähän niiden aikana juuri tehdään. Työurat siitä pitenevät ja vielä oikeasta päästä.
Suuri osa koulutuspolitiikan ns. ongelmista on OECD-lähtöisiä tilastonikkareiden juttuja. Kun vertaillaan eri maita ja löydetään makrotasolla jotain ongelmia, opetusministeriö partiopoikamaiseen tapaan yrittää ratkaista ongelmat vääntämällä sääntöjä aina ahtaammiksi.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 19 kommenttia