Kuuntele kolumni kirjoittajan itsensä lukemana
YLE Areenasta.
Hoi siskot!
Nuorille naisille ja tytöille suunnattu Demi-lehti julkaisi helmikuussa kolmannen tyttötutkimuksensa tulokset. Ensimmäinen tutkimus vuonna 2007 käsitteli tyttöjen asenteita tulevaisuuteen, toinen vuonna 2008 minä-kuvaa ja kauneuskäsityksiä, kolmas taas ihastumista, rakastumista, seurustelua ja ekaa kertaa.
Tuloksista tuli hyvä mieli. Nykyajan tytöt vaikuttavat fiksuilta ja ajattelevaisilta. Vastaajat ovat pohdiskelleet ja jäsennelleet ajatuksiaan niin kypsästi, etten usko itseni olleen aivokapasiteetiltani moiseen kykeneväinen viisitoistavuotiaana. Tytöt vannovat seksivalistuksen ja tunneopetuksen nimeen. Suurimman osan mielestä oikea aika ekalle kerralle on vasta yli 16-vuotiaana.
60 prosenttia suomalaisista 12–19-vuotiaista tytöistä on parasta aikaa ihastunut. Ihastumista kuvaillaan ihanana ja onnellisena tunteena. Joka kolmas seurustelee. Heistä enemmistö uskoo perustavansa perheen, menevänsä naimisiin ja viettävänsä loppuelämän yhdessä nykyisen seurustelukumppanin kanssa.
Tilaisuuden jälkeen astuin harmaaseen tiistaihin ja palasin todellisuuteen. Siis omaan todellisuuteeni, siihen, jonka olemassaolon tajuaa vasta, kun on kuunnellut pari tuntia teinien ruusuisia tulevaisuudenodotuksia. Kyllä ne haaveet vielä kaatuu, odottakaapa vaan tytöt!
Hieman vanhemmille naisille suunnatun Olivia-lehden tammikuun numerossa päätoimittaja Niina Leino rinnastaa mahdolliset kumppanit kenkiin: piikkarit olisivat kyllä upeat, mutta Suomen säihin sopivat kiilakorkoiset ovat järkevämpi vaihtoehto. Ytimekkäästi Leino toteaa, että täydellisen rakastetun etsimiseen ei kannata tuhlata tuhottomasti aikaa, vaan jossain vaiheessa on parempi tyytyä sopivaan. Sillä kaikki eivät löydä sitä yhtä.
Parempi kai vähän tylsissä kengissä kuin paljain jaloin, vai? Leino kirjoittaa.
Hän myös muistuttaa, että tutkimusten mukaan järjestetyt avioliitot ovat keskimäärin onnellisempia kuin romanttisista aineksista kasatut. Ja kyllähän me kaikki tiedämme, kuinka moni liitto päättyy eroon. Puolet. Sori likat, pyrkimyksenä ei ole masentaa, mutta tilastot puhuvat puolestaan.
Nyt vaan toivotaan, ettei kukaan demittäjä lue Oliviaa. Tarkoitus ei nimittäin ole kuulostaa kyyniseltä tai polkea kenenkään unelmia maanrakoon. Mutta niinhän se menee, nuorena haaveilee ja suunnittelee. Hieman vanhempana pysähtyy ihmettelemään, että kappas, kun en olisi osannut kuvitellakaan kuinka yllättäviä reittejä elämä menee.
Tärkeintä aikuistumisessa on kuitenkin tajuta, että vaikka asiat eivät sujuisi kuten suunnittelee, se ei tarkoita niiden menevän automaattisesti pieleen.
Itse hengasin yläasteaikoina Malmin asematunnelissa ja värjöttelin talvipakkasilla puistoissa. Pissis mikä pissis, aina oli liian pienet vaatteet, siiderit jäätyivät pulloihin, mutta pipoja ei meillä päin käytetty. Stringit vilkkuen ja naama sotamaalattuna sitä paineltiin pitkin Pohjois-Helsinkiä mitä epäilyttävimmissä porukoissa.
Nyt, kun sauvakävelen, teen makaronilaatikkoa ja maksan omat laskuni, voin todeta, että ihan hyvä minustakin tuli.
Otetaan vielä yksi naistenlehti: helmikuun Trendissä kirjoitetaan uuskonservatiivisista naisista. Jutun keulakuvina toimivat laulajat Jippu ja Reeta Vestman, jonka useimmat tosin muistavat paremmin Korhola-tyttönimestä. Nämä naiset luottavat kotiin, uskontoon, isänmaahan ja perinteisiin sukupuolirooleihin.
-Uskon, että Sinkkuelämää-buumi on menossa ohi, sanoo Vestman.
-Olen aina halunnut miehen, josta voisin pitää huolta ja jonka haavalaastareita voisin vaihtaa, Jippu puolestaan kertoo.
Hänen mielestään nainen on luonnostaan keräilijä ja hoivaaja, mies luolamies ja saalistaja.
Olen täysin eri mieltä. Sinkkuelämää-buumi ei ole menossa ohi, eikä tällä nyt siis viitata niihin vanhoihinpiikoihin, vaan nykyaikaista naiskuvaa juhlistavaan tv-sarjaan.
Modernit mimmit kunniaan, me äänestämme ja käytämme huulipunaa!
Ei silti hitustakaan tuomitsemista, kukin tavallaan. Tänään on kansainvälinen naistenpäivä, joten annetaan kaikkien kukkien kukkia ja niin edelleen. Hyvää päivää tytöt, naiset, neidit, leidit, bryllit, mirkut, mamsellit, kimmat, tsubut, mirmelit, misut, kisut, minkit ja muut!

Kommentoi 3 kommenttia