Glitteriä kansalle

Hyvä idea!

Olet aivan oikeassa, Marco kehiin ja menoksi, pusipusinaminamia tämä kansa tarvitsee!

2005, 61, Gary Glitter pidätettiin ja syytettiin kahden alaikäisen tytön (10 ja 11) raiskauksesta. Todisteiden puutteessa syytteestä luovuttiin. 2006 Glitter tuomittiin epäsiveellisestä käytöksestä esiteltyään itseään lapsiseurassa ja tuomioksi rapsahti kolme vuotta vankeutta...siis ei suomalaista ehdollista vaan Vietnamilaista vankeutta. Kaipaamaan jäi Röngän Reetta.

Minäpä tiedän, mitä suomalaiset tarvitsevat. Työtä Kävin katsomassa kotimaisen Jos Rakastat -musikaalielokuvan. Ai että, kuinka elokuvan kökköys, kornius ja omituisuus unohtuvatkaan, kun höysteenä on hieman tanssia ja laulua. Jotka nekin tosin ovat hieman kökköjä, korneja ja omituisia. Ei kannata! YouTubessa on hauskempaa! Toivon usein, että elämäni olisi musikaalia. Miettikää nyt, kuinka paljon rattoisammin bussimatka tai kahvitauko sujuisivat suloisten sävelten siivittäminä? Jos yhtäkkiä joka ovesta, raosta ja kolosta ilmestyisi tanssijoita ja taivaalta sataisi paperisilppua. Ihmiset hymyilisivät ja hetken maailma näyttäisi kauniilta. Halvemmaksi euforiasta pääsee osalliseksi kansallisin menetelmin: etanolissa. Suomessa ovat iloisia hullut, humalaiset ja rakastuneet sekä ulkomaalaiset. Turhamainen hömpöttely ei ole kovinkaan ominaista meille suomalaisille. Tai siis ei ollenkaan ominaista. Rumat ne vaatteilla koreilee. Kansanrunoudentutkija Matti Kuusi kehitti 1950-luvulla ”Suomen vanhan kansan kymmenen käskyä”, jotka ovat seuraavat: ”Tee työtä! Pidä puolesi! Älä luota vieraisiin! Älä ole antelias! Malta mielesi! Ole vaitelias! Varo intohimoja! Säästä! Älä koreile! Älä väheksy äläkä nöyristele!”. Arvaa oma tilasi, ja anna arvo toisellekin! Naulan kantaan. Eikä siinä mitään, en sano, että nuo piirteet olisivat mitenkään huonoja, en suinkaan. Silti haluaisin antaa Marco Bjurströmille palkinnon, sillä hän toi naminamin Suomeen. Nami-Nami taisi olla Valion tuote. Miten ja koska Bjurström sen toi Suomeen? Bumtsibumia esitettiin Maikkarilla vuosina 1997–2005. Väitän, että ne olivat hienoja aikoja. Marco kuului lauantai-iltoihin, saunanjälkeiseen kylpytakkioleiluun ja uunilenkin mutustamiseen. Siinä me ainakin istuttiin koko perhe sohvalla shampoontuoksuisina ja laulettiin mukana. Ohjelman vieraat olivat koko kansan tuntemia arvostettuja muusikoita, mutta niin ne vaan vetivät Suklaasydäntä karaokena Seppo Hovin muikean katseen alla. Kaj Chydenius hommiin, Marco Bjurström koreografiksi, näyttämöiden nuoret toivot kehiin ja talkoovoimilla joukkotanssikohtaus vaikkapa Kolin kallioille! Nostalgiaa, jota en muista. Taisin olla matkahommissa: noin 80 ulkomaanmatkapäivää vuodessa. Muistan Levyraadin, Pirkko Työläjärven ja Klaus Järven. Ja Marco tanssi, sanoi pusipusi ja halihali. Kökköä, kornia, omituista ja niin tarpeellista. Bumtsibum oli aikanaan oiva esimerkki viestinnän yhteisöllistävästä vaikutuksesta. Kuten iltauutiset tai olympialaiset. Niitä katsoessaan tuntee hengenheimolaisuutta kuvitteellisen kanssakatsojajoukon kanssa. Eli Suomen kansan. Yleisurheilu yhdisti kansan aikaisemmin. Radioselostukset ja televisiolähetykset. Virén juoksi, kaatui ja voitti. Myös Mietaa oli kova sana. Tuon jälkeen ryhdyttiin yhteisöllistämään keinotekoisesti ohjelmaformaatein, jotka maahantuotiin. Koko perheen viattomat viihdeohjelmat ovat kokeneet inflaation nyt, kun telkkarissa on alettu syödä matoja. Eivät synnytä varsinaista yhteisöllisyyttä nuo nykyiset X-factorit ja Idolsit. Koko rappio alkoi jo tuossa Marjo Bjurström-vaiheessa, koska siirryttiin reaaliurheilun ihailemisesta synteettisiin seuraleikkeihin. Näin ollen huonontamisella ei ole mitään alarajaa. Mutta vaikein on kuitenkin jo takana. Suomalaisten perihäpeä ja huono omatunto hömpötyksistä ja härpäkkeistä ovat hiljalleen väistymässä. Osittain varmasti entistä huolettomampien sukupolvien myötä. Ja se on minusta ihanaa! Jos me jotain tänne kylmään Pohjolaan tarvitsemme, niin musiikkia, naurua, höyhenpuuhkia ja glitteriä. Kuka maksaa kansantulon, että suurella osalla väestöä on aikaa tuottaa sisältöjä ja hömppää? Ja nyt joku pettuleipäsukupolven ihminen vetää varmaan pullakahvit väärään kurkkuun. Hirveää kulutukseen kehottamista. Eikö tuollainen ole suorastaan turhamaista höpsöyttä. Kovin pinnallista ja tuomittavaa! Hömpässä on hyvää, että raha kiertää. Se ongelmana on vain laskutaidottomuus, lukutaidottomuus ja vähitellen älykkyysosamäärän lasku romanialaiselle, israelilaiselle ja yhdysvaltalaiselle tasolle, koska aivoja ei rasiteta enää riittävästi edes koulussa. Syy on postmodernismin. Rauhassa nyt, pointtini on ennemminkin mentaalinen kuin materiaalinen. Jos elämä olisi välillä musikaalia, uskoisin, että olisimme kaikki onnellisempia. Näinä hyötyajattelun aikoina huolettomat ja hedonistiset teot voivat olla hyvinkin voimauttavia kokemuksia. Nuo pellet eivät elä ilman pakko-Yleisradion maksuja, koska Suomessa ei ole ostovoimaa. Kaikki mukamas vapaaehtoinen hauska peritään ulosottomiehen voimin perustuloiselta ja opiskelijalta. Sitä paitsi, me 2000-luvun palveluyhteiskunnan aikuiset pidämme tätä maata vielä taloudellisesti pystyssä nautinnonhaluillamme, joten ei tässä ihan metsään mennä kimaltelevien mielentilojen kaipuussa. Ette pidä. Yhteiskunta pysy pystyssä vientiteollisuudella: paperitehtailla ja sähkötenkisellä teollisuudella, jota on mm. Pirkanmaalla Tampereen seudulla. Pääkaupunkiseutu, sen palvelualat, elävät muun Suomen tuloilla. Niin mitä se Suomen kansa sitten tarvitsee? Koskenkorvaa ja yleisurheilua. Koko kansan musikaalin! Kaj Chydenius hommiin, Marco Bjurström koreografiksi, näyttämöiden nuoret toivot kehiin ja talkoovoimilla joukkotanssikohtaus vaikkapa Kolin kallioille! Lopputulos olisi varmasti kökkö, korni ja omituinen, mutta tulisipa ainakin piirun verran parempi mieli. Chydenius on laaturuotsalainen, jolla on estetiikan taju. Bjurstöm on iljetys, joka tuhoaa sen arvonlisän, minkä Chydenius tuottaa.

Pipo syvemmälle päähän ja kumisaappaat jalkaan. Koiranpatskan ja sohjon seassa kohta tallotaan.

mental? hedonistic? puujalka-bjutström ei osaa tanssia.

Minä en tunne kaipaavani Marcon naminamia enkä bumtsibumia. Naminamin olen kerran nähnyt livenä. Tunsin lähinnä myötähäpeää. Melko kovan hinnan Marco sai aivan tyhjästä. Kun olen katsonut ruotsalaista versiota bumtsibumista (Så ska det låta), olen nauttinut siitä. Formaatti on hyvä ja ruotsalaiset osaavat tehdä siitä hyvän tv-ohjelman. Nautin myös Bollywood-elokuvista. Tarkoittaako tämä sitä että minä en olekaan suomalainen, kun en osaa kaivata Marcoa?

Bjurström ilmeisesti saa päättää, mikä on oikeaa ja mikä väärää iloa. En juurikaan jaksa nauraa Eläkeläisten kiljunjuonnille, mutta ruotsalaistyyppinen tekopirteys on vielä rasittavampaa. Jos harmittaa, on kankkunen tai haluaa vain olla omissa oloissaan, moiset hammaskuorikkeet tuntuvat ahdistavilta. Glitteriä ja jääpuikkoshowta tippuu taivaalta aivan riittävästi. Jos taivaalta vielä sataisi iloisia marsoja harkitsisin vakavasti konetuliaseen hankkimista.

Ihana kirjoitus Reetta! Tuollaista kirjoittamistakin kaivataan lisää täällä kylmässä ja pimeässä Pohjolassa:):) Oletko nähnyt Mamma Mia elokuvan? Se on kerrassaan loistava ja tuo hyvän mielen. Ellet ole, niin suosittelen lämpimästi:):) Oikein mukavaa talven jatkoa Sinulle:) Parhain terveisin, EdisPearl

Vaikka emme voine päästä yksimielisyyteen siitä, voisiko Suomi elää metsien ja raskaan teollisuuden lisäksi myös hömpällä niin täytyy sanoa, että Reetan avaus oli todella rento ja myönteinen. Positiivisuuttahan näillä lumilla ja pakkasilla toki tarvitaan. Noin 300 000 - 400 000 suomalaista käy mielialalääkkeillä, joten on niin, ettei todellisuutta moni kestä enää selvinpäin: se on lääkäreidenkin reseptillä toteama asia.

Tosikko Bjuuström ei kuulu _suomalaiseen_ koko kansan musikaaliin, ei sitten millään tavalla. Hänen pystyyn haukkumansa Eläkeläiset sen sijaan kuuluisivat.